keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Salkun suurimpien osakerahastojen tarkastelua


Minulta löytyy varsin runsas kirjo erilaisia osakerahastoja. Minulla on sekä passiivisia, että aktiivisia rahastoja ja osinkoa maksavia ETF:iä. Tätä analysointia aloittaessani olen vahvasti sitä mieltä, että jokaiselle rahastolle on paikkansa. Oikeastaan mielenkiintoista nähdä olenko kirjoituksen lopetettua samaa mieltä. Salkkuni voi erityisesti osakesijoitusten osalta antaa kritiikkiä, että sijoituksia on liian paljon ja niiden seuranta kärsii. Minulla on nyt ollut tarkoituksena tehdä salkun kriittinen tarkastelu ja oppia samalla sijoittajana. Tämän kappaleen kirjoitusvaiheessa en ole tarkoituksella vielä vilkaissutkaan tuottoja. Tässä kirjoituksessa käsittelen vain osakerahastoja ja jätän ETF tarkastelun seuraavaan kirjoitukseen. Aloittelin jo sitä ja kirjoituksesta tulee pitkä.
                                                                                
Salkkuni suurin rahastosijoitus on Seligson & Co. Global Top 25 Pharmaceuticals. Se on samalla salkkuni parhaita sijoituksia tuotoltaan ja edelleen lääke sektori on sektorina historiallisesti parhaiten tuottanut tai tuottaneita sektroreita (en ole ihan tuoreita tutkimuksia nähnyt). Aloitin sijoitukseni siihen finanssikriisin jälkimainingeissa elokuussa 2009 ollessani vielä selvästi pelokas. Halusin salkkuuni varmoja defensiivisiä sijoituksia lisää. Tapiola Hyvinvointi ja Orion olivat siihen aikaan selvästi parhaita sijoituksiani. Halusin salkkuni kokoelman lääkeyhtiöitä joiden arvostus oli siihen aikaan alhainen ja ne maksoivat hyvää osinkoa. Maailmalla olevat yhtiöt oli mielestäni vielä selvästi houkuttelevampia. Ostelin salkkuuni pikkuhiljaa lisää huomattavan varovaisesti alussa 2009 aina marraskuuhun 2011 teknisellä analyysillä sopivista dipeistä. Sen jälkeen en ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä salkkuuni lääkeyhtiötä rahaston kautta, niiden paino suurehko salkussani. En kadu sijoituksiani vaan Seligson Top 25 Pharma, Orion ja Eli Lilly ovat tällä hetkellä salkkuni ehdotonta eliittiä. Kaikki ovat tasaisesti noin 50% plussalla hankintahinnasta. Kaksi viimeksi mainittua ovat lisäksi maksaneet reippaasti yli 5% osinkoa vuosittain. Koko settiä painaa pelko patenttien umpeutumisesta ja sen vaikutuksista. Jatkan eloani sen epävarmuuden kanssa kohtuullisen tyytyväisenä. Tapiola Hyvinvoinnista mainittakoon, etät sen osuus salkussani on aika pieni, mutta pysyy salkussani. Top Pharman voitto kymmenen vuoden tuotolla on kunnioitettava saavutus.

Seuraavaksi suurin sijoitukseni on Seligson Aasia- Indeksi rahasto. Moni katsoo kauhulla rahaston suurta Japani painoa, minä en ole sen antanut häiritä. Jos Japanilaiset eivät pärjää, niiden osuus laskee rahastossa.  Lyhyellä vilkaisulla sijoituksiin voi todeta, että suurista sijoituksista iso osa on muualla, Samsung, BHP Billiton ja monta Australian pankkia. Kun joukkoon lisää Toyotan niin näen, että siellä monta laadukasta yhtiötä. Australian pankit ovat myös hyvässä tilanteessa. Korko taso on ollut nousussa ja niiden tuloksen teko kyky paranee, samaten valuutta on vahvistunut. Niillä hyvä mahdollisuus laajentaa toiminta ympäristöään ja vallata halutessaan alaa Eurooppalaisilta ja Amerikkalaisilta toimijoilta.

Seligson Aasia- Indeksi rahasto on noussut salkkuni suureksi Aasia osuudeksi tasaisen varmasti. Olen tähän myös sijoitellut teknisellä analyysillä dipeistä tasaisen. Kuten aiemmin mainitussa rahastossa myös tässä kaikki sijoitukset ovat plussalla. Rahaston sijoitukset ovat takoneet minulle noin 10% vuosituottoa keskimäärin. Osa ostoista on tuottanut hiukan vähemmän, osa enemmän. Kokonaisuutena kesäkuussa 2009 aloitetut ostot ovat 15% plussalla. Rahaston kulut ovat kohtuulliset huomioiden osinkojen uudelleen sijoituksen ja verotuksen. Aasia omaa kohtuulliset tuulevaisuuden näkymät, väestö on nuorempaa, velkaantuneisuus on alhaisempaa, korkotason nousu on epätodennäköisempää kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Rahasto jatkaa ehdottomasti salkkuni kivijalkana.

Seuraavaksi suurimmat sijoitukset salkussani ovat kulutustavaroihin sijoittavat rahastot Tapiola Kuluttaja ja Seligson Top 25 Brands. Kuten monet tietävät viimeksi mainittu on erinomaisesti pärjännyt rahasto viime vuodet. Tutkimustuloksien mukaan sektorirahastoissa salkunhoitajat ovat pystyneet pärjäämään indeksille paremmin kuin rahastoissa, kun taas muissa rahastoissa indeksin voittaminen on ollut hankalaa. Eli tutkimustulokseen mukaan näyttä siltä, että salkunhoitajat pystyvät valitsemaan voittaja yhtiöitä sektorin sisältä, mutta sijoittavat vääriin sektoreihin väärään aikaan. Moni menestynyt sijoittaja on rikastunut juuri kulutussektorin yrityksillä, mm Buffett. Edelleen minulla tieto, että Tapiola Kuluttajan hajautus on leveämpi kuin Top Brandsin ja sieltä löytyy pieniä yhtiöitä, jotka ovat tuottaneet historiallisesti paremmin kuin suuret yhtiöt. Tätä taustaa vasten en ole kyennyt tekemään valintaa kumpaan rahastoon sijoittaisin, joten sijoitan molempiin. Pidän molempia rahastoja hyvinä ja suurella mielenkiinnolla odotan, kumpi pärjää paremmin. Tällä hetkellä Tapiola Kuluttaja on edellä 10 ja viiden vuoden tuotolla, mutta Brändit ovat pärjänneet viimeiset kolme vuotta. Vuoden alusta Kuluttaja taas on pärjännyt paremmin. 

Nämä salkkuni suurimmat rahastosijoitukset tulevat pysymään salkussani ja uskoakseni myös säilyttämään asemansa. Lisäilen kaikkia sopien tilaisuuksien tullen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti