maanantai 25. marraskuuta 2013

Salkun suurimpien osakesijoitusten tarkastelua (21.10.2013)

Päivitin salkkuni allokaation 21.10.2013 osuudet ovat tästä päivityksestä. Olen jo viime vuoden loppupuolella kirjoituksissani käynyt läpi muut sijoitukseni lukuun ottamatta osakkeita. Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus tehdä mitään perusteellista analyysiä vaan säännön mukainen tarkastelu. Pyrin arvioimaan tehtyjä sijoituspäätöksiä ja samalla parantamaan salkun tulevaisuuden tuotto-odotusta. Tällä tarkastelulla pyrin keskittymään olennaiseen, salkun allokaatio ratkaisee suurelta osin sijoitus menestyksen. Mielestäni on ehkä helpompaa löytää ne huonosti tuottavat sijoitukset kuin löytää ne huipputuottavat sijoitukset. Tässä käsittelyssä ovat mukana yli 2% painolla salkussani olevat osakesijoitukset.

Sijoitusfilosofiani lähtee pitkälle indeksi ajatuksesta, mutta pyrin voittamaan silti indeksin perustetuen tutkittuun faktatietoon, että alhaisemman P/E, P/B:n ja korkeamman osinkotuoton osakkeet tuottavat keskimääristä paremmin. Lisäksi olen pitänyt ohjenuorana, että omistamieni yhtiöiden pitäisi pystyä yli 12 % ROE:en, jotta minulla mahdollista saavuttaa niillä tuottotavoitteeni myymättä osaketta, sillä kulut syövät tuottoa. Nyt sitten tarkastelen, miten näen osakkeet tällä hetkellä. Esimerkkinä vuoden jälkeen hankinnasta osakkeeseen suhtautuu hyvin erilailla. Omalla kohdallani seuraan yleensä viimeksi hankittuja osakkeita selvästi tarkemmin. Tästä minun olisi syytä päästä eroon ja pyrkiä Buffettin sanoin valitsemaan selkeästi paremmin ne sijoitukset joita sitten pyrin vartioimaan. Nyt valitsen tiettyjä kohteita, joita sopivan ostotilaisuuden tullen tulen myymään, jotta pystyn pitämään salkun allokaation kunnossa.

Olen samalla pyrkinyt myöntämään itselleni olevani erehtyväinen ja resurssini ovat vajavaiset. Minulla ei ole käytössäni sijoitusammattilaisilla osakkeiden seurantaan olevaa aikaa eikä heidän kaikkea informaatiota, tapahtumista tulevia hälytyksiä ja niin edelleen.  En usko, että mitenkään pysytyn valitsemaan niitä kaikkia maailman parhaita sijoitus mahdollisuuksia. Tämän vuoksi käytän sijoituksissani rahastoja ja indeksisijoituksia. Minusta on mahdotonta sanoa, missä talous kukoistaa tulevaisessa. Ottaako esimerkkinä Kiina valtikan USA:lta. Pyrin olemaan läsnä kaikissa mahdollisuuksissa. Pyrin rationaalisesti painottamaan sijoituksissani niitä näkemyksiä, mitkä tuntuvat kulloisenakin ajankohtana hyvältä. Samalla pyrin minimoimaan kaupankäyntikustannuksia. Tämä tapahtuu lähinnä siten, että pidän salkkuni yleensä myyntien osalta kohtuullisen koskemattomana ja tyynnytän intoani toimia ja pelata omalla pienellä hiekkalaatikolla.

Salkkuni suurin osakesijoitus on Vanguard FTSE Emerging Markets ETF. Katselemalla ETF:n kolmen viime vuoden kehitystä voi sen todeta olevan miinuksella. Siitä huolimatta oma sijoitukseni on plussalla, olen onnistunut ostamaan tätä ETF:ää matalaan hintaan. Kehitys on joka tapauksessa varsin mielenkiintoinen. Suurimmat sijoitukset salkussa ovat pääsääntöisesti kasvaneet ja ovat varsin maltillisesti. Esimerkkinä ETF:n suurin sijoitus Taiwan Semiconductor Manufacturing Co. Ltd P/E on 14, P/B 3,52 ROE 5 vuotta 22% ja EPS kasvu 17%. Luvut ovat todella hyvät. Toisena esimerkkinä voisi mainita China Mobile Ltd:n, Kiinalaisen telekommunikaatio yhtiön. Yhtiö toimii esimerkkinä Coca Colan lailla kuluttajatuote sektorilla. Sillä valtaisa mahdollisuus kasvaa kehittyvien markkinoiden kasvilla keskiluokan sektorilla. Onko se voittaja on minun hankala sanoa, mutta minusta siinä on kannattavaa olla mukana. tarvittaessa indeksi hoitaa kevennyksen kustannustehokkaasti. Tutkimalla rahaston sijoituksia ne näyttävät kaikki varsin maltillisesti arvostetuilta ja kiinnostavilta. Tarkasteluni oikeastaan vain kasvatti kiinnostustani suurinta sijoitustani kohtaan. Sopivien tilaisuuksien tullen en epäröi lisätä tätä sijoitusta. Toisaalta salkustani puuttuu pieniä osakkeita ja voi olla, että valitsen jonkun kehittyvien markkinoiden pieneniin osakkeisiin sijoittavan rahaston.

Salkkuni toiseksi suurin osakesijoitus on Bufettiin tällä vuosi kymmenellä salkkunsa suuriin sijoituksiin hankkima IBM. P/b-luvulla lähes kymmenen yhtiö voidaan luokitella kalliiksi kasvuyhtiöksi. Yhtiössä on merkittävä laskuriski, koska se on suurella painolla erilaisissa suurissa indekseissä kärkipäässä. Jos indeksit tipahtavat alaspäin menee IBM alas pesuveden mukana. Esimerkkinä SP500 on Shillerin luvulla kalliisti arvostettu lähes 20, joka selvästi pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. IBM:n arvostukselle löytyy perusteita. Sillä on edelleen massiivinen omien osakkeiden osto-ohjelma käynnissä minkä seurauksena keskeiset tunnusluvut paranevat, vaikka tulos pysyisi nykyisellään. Edelleen IBM pystyy kasvattamaan osinkoansa, vaikka se maksaisi entisen suuruisen osinkosumman, koska se on hankkinut itselleen osakkeet. P/E-luku 12,5 on varsin maltillinen IBM:n pääoman tuoton yhtiölle. Kuinka kauan IBM pystyy pitämään korkeaa pääoman tuottoa yllä? Tätä on viime aikoina kyseenalaistettu mediassa ja kasvu hiukan hiljentynyt. Kassa ja omien ostot kannattelevat vielä hyvin IBM:ää lähitulevaisuudessa. Olen tyytyväinen IBM:n tämän hetkiseen osuuteen salkussani, en ole sitä lisäämässä tällä hetkellä, mutta kurssi on edelleen mielenkiintoisella tasolla.  

Walmart on salkkuni kolmanneksi suurin osakesijoitus. Yhtiö tekee tulosta ja kasvaa tasaisesti. Arvostus noussut sitten hankintani, mutta ei ole missään tapauksessa hälyttävällä tasolla. En ole ostamassa enkä myymässä, lähinnä harmittaa, että en aikanaan hyvän tilaisuuden ollessa päällä ostanut enemmän.

Technopolis on salkkuni neljänneksi suurin osakesijoitus. Käsittelin yhtiötä jo edellisessä viestissäni, koska yhtiö järjesti juuri osakeannin. Kiinteistösektorin tuloksenteko on kohtuullisen vakaata ja antaa kassavirta ei yleensä muutu suuresti suhdanteiden muuttuessa, vaikka kiinteistöjen arvot voivat heilahdella. Kiinteistöyhtiöt käyttävät velkavipua ja antavat inflaatiosuojaa. Pidän yhtiössä sen tavasta huomioida sijoituksissaan logistiikka ja energiatehokkuus. Sen tilat sijaitsevat logistisissa yhtymä kohdissa ja ne ovat pääsääntöisesti energia tehokkaita ja niissä varsin hyvin huomioitu nykyaikaisia teknologiasia mahdollisuuksia. Yhtiö on lisäksi salkkuni selkeitä arvo-osakkeita matalla arvostuksella. Osuus tulee osakeannin myötä edelleen kasvamaan. Tämän jälkeen osuus salkustani on aika iso ja tulen tarkkaan harkitsemaan mahdollisia lisäyksiä. Osake voi olla lähiaikoina salkussani yksi peliosake, jota ostan ja myyn osakkeen osuutta maltillisesti kasvattaen. Osake siis tulee jatkossa pysymään salkussani, kiinteistösijoitusten on osuus hiukan liian pieni suhteessa tavoitteeseen.

Alma Media on salkkuni viidenneksi suurin sijoitus ja samalla suurimmat tappiot aiheuttanut sijoitus. Ostin yhtiötä aikanaan liikaa noin viiden euron kurssitasolta. Itse pidin sitä yhtenä voittajana media sektorilla, sillä oli mielestäni vahvin verkkosektorilla suomalaisessa media kentässä. Uskoin sen edelleen pystyvän hyvään tuloksen tekoon, vaikka tulos heikkenee ja se kohtaa vaikeuksia. En jälkeenpäin ajatelleen malttanut tarpeeksi odotella negatiivisten uutisten siirtymistä kurssiin. Minut on ehkä hiukan yllättänyt mm. Googlen vahvuus verkkomainonnassa. Uskoin kotimaisilla medioilla olevan tietty kielellinen etulyöntiasema ja sitä kautta saavan mahdollisuuden saada mainostajia. Näin mm. palveluilla Etuovi, Monster, Kauppalehti muutamia mainitakseni olevan oma paikka. City on yksi palvelu, joka kertoo verkkoliiketoiminnan nopeista muutoksista. Uusien tuotteiden mainostamiseen tarvitaan edelleen kanavia. Kotimarkkinoille suuntautuvien on edelleen helpoin saada näkyvyyttä kotimaisen median kautta. Tällä hetkellä en aio lisätä Alma Mediaa, mutta en ole myyntiaikeissakaan. Mielestäni yhtiöllä on edellytykset hyvään osingon maksuun.    

Seuraavaksi suurin sijoitukseni Seligson&Co. Global Top 25 Pharmaceuticals. Lääketeollisuus on sektori, joka on tuottanut historiallisesti parhaiten ja se suhteellisen vähän suhdanne riippuvainen, terveys on hoidettava suhdanteesta riippumatta. Hankintani alkuaikoina sektori oli suhteellisen matalalle arvostettu, koska useilla yhtiöillä oli raukeavia patentteja. Sektori on selvinnyt tähän mennessä suhteellisen hyvin patenttien raukeamisesta. Sinänsä tässä rahastossa asialla on suhteellisen vähäinen merkitys. Jos muutoksia tulee rahasto, tekee muutokset kohtuullisen pienin kustannuksin.  Rahasto tulee pysymään salkussani ja se yksi salkkuni parhaiten tuottaneista sijoituksista. Olen tehnyt siihen pieniä lisäyksiä, kun sopivia pudotuksia on tullut. Jatkan jatkossa samaan malliin.

Seuraavana osakesijoituksissani tulee Outotec, jolla olen viimeajat pelannut ja samalla osuus salkussa on kasvanut hiljalleen. Tämä on tapahtunut ostamalla ja myymällä osaketta siten, että ostan aina alemmalta tasolta ja panen myyntitoimeksi annon korkeammalle tasolle hiukan pienemmällä osakemäärällä, jotta saan osakkeet myytyä pienellä voitolla. Tälläkin hetkellä minulla pilkki yhtiössä vetämässä ja myöskin myyntitoimeksi anto olemassa, mikäli kurssi nousee voimakkaasti. Koska kurssi lasketellut jatkuvasti, verotuksellisesti toki kirjaan tappioita.  Olen käsittelyt yhtiötä useampaan otteeseen blogissani, joten en tässä yhteydessä kommentoi yhtiötä sen enempää.

Seligson Aasia- Indeksi rahasto pitää huolta salkkuni Aasia painosta. Moni katsoo kauhulla rahaston suurta Japani painoa, minä en ole sen antanut häiritä. Jos Japanilaiset eivät pärjää, niiden osuus laskee rahastossa.  Lyhyellä vilkaisulla sijoituksiin voi todeta, että suurista sijoituksista iso osa on muualla, Samsung, BHP Billiton ja monta Australian pankkia. Kun joukkoon lisää Toyotan niin näen, että siellä monta laadukasta yhtiötä. Australian pankit ovat myös hyvässä tilanteessa. Korkotaso on ollut nousussa ja niiden tuloksen tekokyky paranee, samaten valuutta on vahvistunut. Niillä hyvä mahdollisuus laajentaa toiminta ympäristöään ja vallata halutessaan alaa Eurooppalaisilta ja Amerikkalaisilta toimijoilta.

Vanguard FTSE All-world ex-US ETF on laajasti hajautettu indeksisijoitus edullisin kustannuksin ympäri maailman lukuun ottamatta Amerikkaa. Tämän rahaston tuotto-odotus nousee koko maailman indeksiä korkeammaksi, koska sen edustamat markkinat ovat Amerikkaa maltillisemmin arvostettu. Tämä kustannustehokas sijoitus on tarkoitus pitää salkussani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti