maanantai 15. joulukuuta 2014

Salkun korkosijoitusten tarkastelua 11.12.2014

Päivitin salkkuni allokaation ja jälleen on aika tarkastella salkun sijoitukset lävitse. Aloitus tulee korkosijoituksista, joita salkkuni kaipaa hiukan lisää, mutta alhaisen korkotason takia en ole nähnyt niiden lisäämistä järkeväksi.

Lyhyt korko

Salkussani on kolme lyhyen koron sijoitusta Seligson& Co Rahamarkkina rahamarkkina AAA, Tapiola Kassakorko ja OP-Dollari. USA:n ja nyt EKP:n laskettua korkonsa ennätys alas kummoisia tuottoja ei ole täältä odotettavissa, joten olen tyytyväinen 2,73% osuuteen sijoitussalkusta. Joitakin Euroja noista on mahdollista saada kotiinpäin huomioiden verot ja hivenen parempi korko kuin säästötilillä tai määräaikaisilla tileillä. Etuna myös rahojen mahdollisuus ottaa käyttöön tarpeen tullen eikä tarvita jatkuvaa määräaikaisten talletusten uusintaa. Olen kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Rahastot ovat edullisia kustannuksiltaan lukuun ottamatta ehkä OP dollaria. Luvassa on lunastuksia tähän sektoriin, koska hankintoja edessä.

Pitkät korot

Suurin sijoitus pitkissä koroissa on Ishares JP Morgan USD Emerging Markets eli kehittyvien markkinoiden korkorahasto 6,6% painolla salkustani. Sijoituskohteena kehittyvien markkinoiden korot ovat edelleen mielenkiintoinen. Olen harkinnut jopa hiukan lisääväni omistuksia kehittyvien markkinoiden korkoon. Rahasto on selvästi salkkuni suurin sijoitus ja olen miettinyt kannattaako osuutta enää nostaa. Olen tyytyväinen rahaston tapaan tuoda tasaista kuukausittaista kassavirtaa. Lisäksi olen pohtinut osasijoituksista tehdä yrityskorkoon tai jopa high yield lainoihin kehittyville markkinoille. Rahasto on tuottanut 4,3% viimeinen vuosi ja 13,4% viimeiset kolme vuotta. Tuotto no EFT replaystä dollareissa huomioiden osingot.

Toiseksi suurin korkosijoitukseni on SPDR Barclays Capital High Yield Bond 3,7% painolla salkusta. Rahastosta saan kuukausittain hankinta hinnalleni kohtuullista osinkoa. Rahastolla on ollut miellyttävä ominaisuus yleensä kriisin hetkellä maksaa korkeampaa osinkoa dollarin vahvistuessa. Tilanne tämän rahaston kohdalla on hyvin samanlainen kuin edellä. Sen osuus salkusta on kohtuullinen, enkä haluisia enää nostaa sen osuutta yksittäisenä sijoituksena. Rahasto no tällä hetkellä pakkasella vuositasolla -1,6%, kolmen vuoden tuotto on 19,8%. Rahasto käyttäytyy melkoisen osakemaisesti. Tuotto no EFT replaystä dollareissa huomioiden osingot.

Uutena rahastona salkkuuni on tullut iShares iBoxx Investment Grade Corporate Bond 2,65% osuudella. Tuotto odotus ei ole hurja, koska korkotaso on alhaalla. Ostohetkellä euro on mielestäni kohtuullisen vahva suhteessa euroon ja rahaston hinta alhaalla, kun koron nostoja odoteltiin. Ne ovat varmasti tulossa ja laskevat sitten aikanaan rahaston arvoa. Painotettu kuponkikorko on mielestäni kohtuullinen 4,43% verrattuna nykyiseen lyhyen koron tasoon. Rahaston kustannus 0,15% on maltillinen. Tuotto viimeiseltä vuodelta on hyvä 8,8%. Rahasto jakaa kuukausittain osinkoa, tällä hetkellä noin 3,4% vuositasolla., joten rahastolla on varaa hiukan lasketella ja se on edelleen ihan kohtuullinen korkosijoitus.  Kolmessa vuodessa rahasto on tuottanut 19,2%. Tuotto no EFT replaystä dollareissa huomioiden osingot.

Seligsonin korko rahastot Euro Corporate Bond ja Euro-Obligaatio ovat salkkuni tukijalkoja. Euro alueen koroilla on pääsääntöisesti nähdäkseni suunta tulevaisuudessa ylöspäin jollakin aika taululla, joten suunnitelmissa ei ole ainakaan suuria lisäyksiä, toisaalta en ole ajatellut tehdä merkittäviä myyntejäkään. Euro Corprate Bond on tuottanut vuositasolla 6,8% ja kolmessa vuodessa vuosikeskiarvolla 6,3%. Euro-Obligaatio on tuottanut vuodessa 11,3% ja 3 jaksolla 10% per vuosi.

OP:n Korkosalkkuun en ole ollut tyytyväinen sijoituksena. Lyhyesti Suomen sijoitustutkimuksen raportista katsottuna voi sanoa, että on syytäkin olla tyytymätön. Rahasto on viimeisten joukossa lähes jokaisella aika välillä. Eipä tämä ole ihmekkään sillä rahasto kalleimpia ja nykyisellä korkotasolla on hyvin hankala saada kuluista aiheutaa rakoa kurottua kiinni. Todennäköisesti myyn rahaston pois hyvin pian. LähiTapiola yrityskorko on toinen kohtuullisen kovilla kustannuksilla oleva korkorahasto. Se on kuitenkin kolmen vuoden horisontilla pärjännyt Seligson Euro Corporate Bond rahastolle, joka on mielestäni hyvä suoritus. Nyt pitää hiukan sitten arvioida tilannetta, mutta myös tämän rahasto on potentiaalinen myyntikohde.

Tämän lisäksi salkusta löytyy hyvin pieni erä LähiTapiola kehittyvät markkinat, johon parkkasin rahaa, jotta saisin kerätty myöhemmin sijoitukseen kehittyvien maiden ETF:ään. Tämä on suunniteltu myytäväksi joka tapauksessa, tarkoituksena saada jonkinlaista tuottoa rahoille. Tuotto 3,7% vuodessa on parempi kuin parkissa tilillä.

Lähitulevaisuudessa karsin korkorahastojen määrää, mutta kuinka paljon jää vielä nähtäväksi. Myyntiehdokkaat ovat selvät.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti