maanantai 5. tammikuuta 2015

Salkuntuotto joulukuussa ja vuoden 2014 tuotto

Salkun joulukuulta ja koko vuodelta.

Salkun tuotto joulukuussa -0,73%, vuosi 2014 tuotto 9,79%.

Osingot joulukuussa 337,21€. Kasvua edellisen vuoden joulukuuhun 40,93%. Osingot koko vuosi 2014 2459 €, kasvua 10,4%.

Olen onnistunut ylittämään hivenen tuottotavoitteeni 8% vuosi tasolla. Tämä on hiukan enemmän kuin mitä yhdistelmä rahastoille 80% osakkeissa 20 % korkosijoituksissa yleensä luvataan. Verrattuna taas salkkuni yhdistelmärahastoon Tapiola maailma 80, joka tuotti 9,4% niin tälle vuodelle päihitin ammattilaiset, rahaston kulut huomioiden ammattilaiset ovat pärjeänneet parermmin.

Isomman hankinnan vuoksi olen joutunut syömään pääomia sijoituksistani 4700 euroa. Kun olen syönyt pääomaa ja siitä huolimatta osinkoni ovat nousseet ja salkku tuottanut kohtuullisesti olen tyytyväinen sijoituksiini. Tosin myynnit kohdistuivat loppuvuoteen, joten ne näkyvät vasta seuraavana vuonna osingoissa. En ole tehnyt alkuvuotta lukuun ottamatta myyntejä, joten kehitys on kuitenkin varsin positiivinen.


Olen käynyt salkkuni lävitse jo joulukuussa tarkoitus jatkaa tarkasteluja tulevaisuudessa. Tein useampia myyntejä ennen vuoden vaihdetta ja käsittelen niitä vielä loppujen myyntien osalta erikseen.

Edit: Korjaus vuosituottoon, koska yksi myynti puuttui joulukuun laskennasta, tarkennusta ja korjaus tektiin. 7.11.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti