torstai 5. maaliskuuta 2015

Osto Outotec

Ostin Outoteciä hintaan 5,35 € 4.3.2015. Raaka-aineiden hinnat ovat tippuneet vahvasti ja erityisesti Nikkelin hinta alhaalla. Talvivaaran tarina on varmasti useimmille tuttu ja nikkelipuoli on yksi Outotecin vahvimmista alueista. Yrityksen kannalta näyttää kaikki synkältä, shorttausaste on korkea. Tummia pilviä yhtiön ympärillä siis riittää.

Silti pilkahduksia paremmasta on nähtävissä, etusyklisellä paperilla menee jo aika mukavasti ja paperikonetoimittaja Valmet on saanut jo mukavasti uusia tilauksia, samaa ei vielä näkynyt Outotecillä. Minusta näyttää, että kurssi on jo käynyt pohja mudissaan, huonot uutiset eivät enää laske kurssia ja se on kääntynyt varovaiseen nousuun. Mikäli investoinnit pikku hiljaa elpyvät, näkyy aikanaan Outotecin tilauskannassa. Vesien käsittelyä tarvitaan, rakennetaan mitä hyvänsä. Talvivaarassa elää edelleen pieni kipinä jatkosta. Uskon, että pienet positiiviset merkit näkyvät tämän yhtiön kurssissa positiivisesti. Tein varovaisen aloituksen pohjakuokinnalle. Tavoitteena on laskea keskihankinta hintaa ja hankkia yhtiötä lisää veivaamalla, johon korkea shorttausaste saattaa tarjota mahdollisuuksia.

Perusteita ostolleni löytyy useampia. Myynti Outotec kirjoituksessani on todettu Jukka Oksaharhun arvon määritys 6 euroa Outotecille varsin hyväksi. Mielipiteeni tämän suhteen ei ole muuttunut, uskon alle tuon summan tehdyt hankinnat hyväksi tasoksi. Solidium hankki kohtuullisen potin Outotecia, joka on samalla voimakkaasti lyhyeksi myyty. Tämä tarkoittaa, että myynnissä on entistä vähemmän osakkeita ja lyhyeksi myyjät tarvitsee ostaa yli 8% yrityksen kaikista osakkeista.  


Samaan aikaan Outotec in suositukset ovat lähteneet nousuun. Pohjola on antanut yhtiölle suosituksen lisää ja Evli osta. Samat välittäjät ovat olleet merkittäviä netto-ostajia viime aikoina. Ostosuositusten nousun seuraaminen on tutkitusti johtanut hyvään sijoitustuottoon.

Outotecista aiemmin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti