torstai 9. lokakuuta 2014

Omat ajatukset Kondratieffin syklistä


Kondratieffin syklistä löytyy paljon kirjoittelua ja monessa yhteydessä on esitetty, että talvi on alkanut  vuoden 2000-luvun teknologia romahduksesta ja useissa kirjoituksissa sen odotetaan olevan lopuillaan. Mielestäni ei olla vielä lopussa, koska velka ei ole pyyhkiytynyt poissa ja edelleen yhteiskunta on huomattavan kulutusorientoitunut. Maailman suurimman talouden yhdysvaltojen velkakatto tulee vastaan tasaisen varmasti. Yksityisten kuluttajien velkaantuminen kävi varmasti huipussaan Amerikassa. Itse odotan, että tässä vielä käydään tietty loppuhuipennus alhaisella korkotasolla. Keskuspankit haluavat inflaation liikkeelle ja jossain vaiheessa se lähtee liikkeelle. Velkaa ei vielä pidetä yleisenä pahana. Puhutaan kaupungistumisen supersyklistä. Oman näkemykseni mukaan kupla rakennetaan Metropolien kiinteistö sektorille. Nyt jo selvästi halutaan hankkia kasvukeskuksien kiinteistöjä. Näiden arvoa nyt sitten nostetaan keinotekoisesti lainarahalla ja niiden ostaminen on lähtökohtaisesti rationaalista. Niiden arvon voidaan arvioida nousevan, käyttöaste on vuokrakäytössä korkea, vuokratuotto kovan kysynnän takia hyvä.   Kaikki näyttää hyvältä ja se on niin kauan hyvää, kun systeemiin voidaan pumpata velkarahaa eri reittejä. Yksityinen velka, valtion velka, rahastot ja osakeyhtiöt, osakeyhtiöt tuovat uutta rahaa uusilla listautumisilla ja osake anneilla.

Hyvä kuvaus nykyisestä tilanteesta: 



Tapahtukoo tätä sitten? Pienenä esitän esimerkkinä Suomi ja Helsinki. Suomen valtio joutuu jatkuvasti ottamaan uutta velkaa. Valtio tukee rakentamista Helsingin alueella ainakin seuraavasti: Opiskelijatuet asumiseen, yleinen asumistuki, korkovähennys asuntovelasta, käynnistysavustus vuokra-asuntojen rakentamiseen ... ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaan, avustus hissien rakentamiseen, avustus raitiovaunujen rakentamiseen, valtion avustukset liikuntapaikka rakentamiseen, avustus metroon ja avustus moottoriteihin muutamia mainitakseni. Sanomattakin on selvää, että Helsingin seudulla rakennetaan ja rakennusyhtiöt pärjäävät kohtuullisesti. Rakentajat tarvitsevat asunnot, ruokaa palveluita, joka luo uutta tarvetta. Kun kierre aikanaan pysähtyy, lue velan otto vähenee, hintataso lähtee laskuun, uusia rakennuksia ei tarvita, koska rakentajia vähemmän palveluita tarvitaan vähemmän, liiketiloja on tyhjillään ja uusia ei tarvitse rakentaa, valtion verotulot vähenevät, valtion velanottoa pitää suitsia, ulkomaiset rakentajat siirtyvät kotimaihinsa niin edelleen.

Velkaantumisen ongelma on jollakin tasolla tiedostettu, pankit katsovat yksityisten lainojen perään. Samaan aikaan ei ole kuitenkaan instansseja, jotka arvioivat kunnan, valtion, yksityisten ihmisten ja yritysten kokonaisvelkaantumista. Yksityisillä ihmisillä, kunnilla ja valtiolla on sijoituksia. Suomalaisten yksityisten ihmisten sijoituksista huomattava osa on asunnossa. Tämän lisäksi kunnilla valtiolla on sijoituksia, joista iso osa on velkakirjoja, sitten niillä kiinteistöomistuksia ja edelleen ne sijoittavat osakkeisiin, joista aika iso osa liity kiinteistöihin tavalla tai toisella.  Suomen kohdalta talven voi ehkä ajatella jo 1990-luvullla. Täällä on jo ilmoilla velan välttämistä selvästi, mediassa puhutaan jatkuvasti huolestuneena valtion velan kehityksestä ja varoitellaan Kreikan tiestä. Samaan aikaan kuitenkin mielestäni Suomessa vedellään talven viime metrejä. Meillä on deflaatiota monella alla. Viimeisempänä kenties tuo, että ruuan hinnan ennustetaan tippuvan, Putin juustot jyrää. Vähän aikaa sitten sähkössä jyräsi Fortum ilman, sähkön hinta nousi tuon tuosta, nyt hinnoissa ollut laskua. Valtio on veroissaan joutunut deflaation puristuksiin. Auton veron nostot eivät tuottaneet lisää veroja. Meillä on ajatusmaailma vähän muuttunut. Valtion ohjausta ja direktiivejä ja holhousta on pikkuhiljaa alettu arvostella. Politiikan painopiste on pikku hiljaa siirtynyt varallisuus asioista puolustusvoimiin ja perussuomalaiset ovat ottaneet paikkansa politikasta.

USA:n tilanne on mielestäni vielä toinen. En näy siellä vielä sellaista velan välttämistä kuin Suomessa. Suurien pankkien kriisistä ei otettu vielä onkeen vaan meno jatku pitkälle samana. Osa pelaa markkinoilla ja lainarahaa käytetään. ETP taitaa olla tämän hetken hittituote markkinoilla.  Mark Faber ilmaisi juuri, että markkinoilla on tällä hetkellä kupla kaikessa. 

Buffett puolestaan ihmetteli huonoa asuntojen menekkiä. Hänen mielestään lainanottaminen on tässä vaiheessa järkevää asuntoa varten.  Hän epäilee korkojen nousevan ja dollarin arvon laskevan. Asunto tuotanto on taas alhalla, joka johtaa myöhemmin asuntojen hinnan nousuun. Oma johto päätökseni tässä on, että asuntojen hintoja tuetaan USA:ssa edelleen rahapolitiikalla.
USA:n talous on saatu rahapolitiikalla käyntiin. Tässä puhalletaan käyntiin vielä uusi kupla. Velkaantuminen nostetaan uuteen huippuun kevyellä rahapolitiikalla. Tällä hetkellä hittuotteelta USA:ssa vaikuttaa minusta REIT-rahastot ja asunto sijoittaminen. voin toki olla väärässä, mutta jotenkin rakentaminen ja asuntosijoittaminen on pinnalla. Mielestäni päällä ei ole vielä hype, mutta sitä hyvää vauhtia rakennetaan. Tässä Amerikasta esimerkkinä:


Lupauksia tuotoista, paljon mainoksia ja samalla vedotaan ihmisen fiksuuteen. Tässä on hyvä lähtökohta kuplalle.


Asuntosijoittaminen on huomattavan pinnalla useissa sijoitusblogeissa:

Täm ei tarkoita, että nämä ovat huonoja ostoksia, itseälläni on mietinnässä samalle sektorille olevat sijoitukset ja vaihtoehtona pankki- javakuutussektori. Nämä kaikki ovat vaikeuksissa mikäli kiinteistö hinnat romahtavat.

Hypeä ajatelleen Suomessa on perustettu ainakin seuraavia merkkejä asuntorahastoja:

Lisäksi Taaleritehdas ja FIM ainakin on lanseeranneet omansa. Technopolis on puolestaan pitänyt osakeanteja.


Itse näen tilanteen sillä tavalla, että tällä hetkellä ei ole hätää, tanssit jatkuvat pääomaa on saatavilla ja USA:n talous näyttää kiihdyttävän. Kuinka pitkään meno jatkuu on hankala sanoa, mutta pääteasema ei ole ainakaan toistaiseksi näkyvissä. Näen kuitenkin syyn pitää tuntosarvet pystyssä. Minulla on monen muun suomalaisen tapaan suuri osa omaisuudesta kiinni omistusasunnossa.

Aiheesta aiemmin: Kondratieffin sykli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti