perjantai 11. elokuuta 2017

Heinäkuun tapahtumat

Kävin hiukan vähemmän kauppaa kuin kesäkuussa, luovuin lomakuukautena tavoitteesta saada 51 kauppaa Pikkurahoilla osakemarkkinoille*-kampanjan turvin. Kampanja jatkuu vielä elokuun, joten ehdin yrittää tason nostoa elokuun aikana. Tämä näkyi kaupankäyntikuluissa 54,26€ ja tipahtivat hiukan kesäkuun lukemasta 69,08€:sta.

Kuukauden ensimmäiset ostot olivat ETF kuukausisäästöjä*. Niistä puolet kohdistui kehittyvien markkinoiden korkoon, olen tietoisesti hiukan nostanut koron osuutta, jotta allokaatiossani osakepaino ei nousisi liiaksi, toisaalta saan ETF:stä kassavirtaa myöhempiä ostoja varten. Tämän lisäksi normaalit sijoitukset maailma ETF:ään ja kehittyvien markkinoiden ETF:ään. Vähän mielessä pyöri ostaa vahvalla eurolla osinko ETF:ää, mutta jäi tältä kuukaudelta tekemättä.

10.7 ostin Superrahastoja*. Superfonden Sverige ja Superfonden Danmark olivat valuneet ylimyytyyn tilaan teknisesti ja oli maukasta ostaa vahvalla eurolla. Lisäksi 11.7 lisäilin Seligson Aasia indeksirahastoa ja 12.7 Top Global Bransia siivun samoista syistä. Lisäksi Pharos ja Phoebus olivat ylimyydyssä tilassa ja lisäsin myös niitä. Pharoksen kautta halusin myös hiukan lisää korkoa. Markkinoilla on hypeä, joten valmistaudun pikkuhiljaa laskuun.

 11.7 myin hiukan kovasti nousutta Yleiselektroniikkaa. Sijoitin rahat seuraavana päivän Koneeseen, jota hankin vielä uudemman kerran halventuneena 25.7.2017. Kevensin positiotani takaisin 26.7.2017.Reveniota tankkasin laskettelun jälkeen kahteen otteeseen. Odottelin hyvää tulosta sellainen tuli. Kuun puolivälin jälkeen tein pienen veivin Fingerprint Cardsilla shorttaajien kiusaksi samalla hiukan positiota kasvattaen.

Olen ihmetellyt Investorin laskua pidemmän aikaa, yhtiö varsin maltillisesti arvostettu. Se suurimmista sijoituksista toki ABB ja Atlas Copco tekivät pehmätköt tulokset. Hankin samalla uutta rahastoa, Spiltan Invesment Bolag, joka sijoittaa pääasiassa Ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin saaden sieltä aktiivisen näkemyksen. Rahaston kulut ovat maltilliset 0,20% per vuosi.

Kuun lopussa nappasin salkkuuni uuden yhtiön CVS Healthcaren. Yhtiö on maksanut osinkoa vuodesta 1916 ja korottanut osinkoaan viimeiset 14 vuotta. Payout ratio matala 36%. Varmaan käsitteln osakkeen erikseen myöhemmin.

Tämän lisäksi nappasin lisää pienen erän Seligsonin Top Brandsia sen valuttua ylimyytyyn tilaan.
Kuun lopussa lisäsin Lehtoa, en malttanut pitää näppejäni irti yhtiöstä, kun kurssi valui alas. Analyysini tuolla.

Rahoittaakseni Lehdon oston kevensin hiukan Konetta. Koneen kasvu on alkanut vähän yskiä, joten arvostus voi olla korkeahko, riippuen mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Etenen yhtiön kanssa varovaisin askelin.

Outotecin tulos tuli etteriin ja kurssi sukelsi jyrkästi. Tilausten kasvu on syklisellä yhtiöllä kuitenkin ensimmäisiä merkkejä suhdanteen parantumisesta. Nappasin yhtiötä hiukan kyytiin kamppiksen puitteissa. Tämä heiluu hyvin korkean shorttiasteen vuoksi ihan vaan shorttareita kiusatakseni otan ajoittain pikku position ja kasvattelen possaani yksi osake kerrallaan.

Seligson Aasia meni teknisen analyysin mukaan laskutrendiin eli 50 päivän liukuvakeskiarvo leikkasi 200 päivän liukuvan keskiarvon ylhäältä alas. Teknisen analyysin tehosta kiistelty, mutta itse olen tehnyt sijoitussuunnitelmassani päätöksen, että reagoin trendin muutoksiin. Tämän johdosta kevensin Seligson Aasiaa. Tämä varovaista riskin alentamista.

Heinäkuun kaupat
Tapahtuma
Arvopaperi
Aika
Hinta
(EUR/kpl)
Kulut
(EUR)
Myynti
Seligson Aasia Indeksirahasto A
31.07.2017
5.48
0.3
Osto
Outotec
27.07.2017
5.69
0.99
Myynti
Kone
26.07.2017
43.86
0.99
Osto
Lehto Group
26.07.2017
13.31
0.99
Osto
Seligson Gl Top 25 Pharmaceut. A
26.07.2017
26.32
0
Osto
CVS
25.07.2017
67.30
15
Osto
Revenio Group
25.07.2017
36.20
0.99
Osto
Kone
25.07.2017
42.99
0.99
Osto
SPILTAN AKTIEFOND INVESTMENTBOLAG
21.07.2017
33.45
0
Osto
Investor B
21.07.2017
40.33
10
Myynti
Fingerprint Cards B
19.07.2017
3.21
10
Osto
Fingerprint Cards B
17.07.2017
3.13
10
Osto
Revenio Group
14.07.2017
37.45
0.99
Osto
Kone
12.07.2017
45.59
0.99
Osto
Seligson Gl.Top 25 Brands A
12.07.2017
7.79
0
Osto
Seligson Phoebus A
12.07.2017
54.23
0.01
Osto
Seligson Pharos A
12.07.2017
20.31
0
Myynti
Yleiselektroniikka E
11.07.2017
9.06
0.99
Osto
Seligson Aasia Indeksirahasto A
11.07.2017
5.43
0.03
Osto
Affecto (LP)
10.07.2017
3.40
0.99
Osto
Nordnet Superfonden Sverige
10.07.2017
35.52
0
Osto
Nordnet Superfonden Danmark
10.07.2017
20.57
0
Osto
iShares Em.Market Loc.Gov.Bond.ETF USD(IUSP)
05.07.2017
57.89
0
Osto
iShares Core MSCI World UCITS ETF(EUNL)
05.07.2017
43.29
0
Osto
iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF(IS3N)
05.07.2017
23.03
0

Aiheeseen liittyvää: Heinäkuun lopun aatoksia
Salkun tuotto heinäkuussa 2017
Aiemmat vastaavat kirjoitukset: Kesäkuun 2017 kaupat


*-merkityt linkit ovat affliatelinkkejä. Kirjoitaja saa pientä komissiota linkin kautta tehtävistä uuista rekisteröityneistä asiakkaista ja mahdollisista kaupoista. Blogin ensisijainen tarkoitus on toimia henkilökohtaisena sijoituspäiväkirjana, mutta mahdolliset tulot voivat motivoida kirjoittajaa kehittämään ja parantamaan blogiaan.

2 kommenttia:

  1. Teet melkoisesti kauppaa. Itse olen harkinnut myös Lehtoa.

    VastaaPoista
  2. Kaupankäynti todennäköisesti rauhoittuu Nordnetin kampanjan loputtua. Säätelen pikkuhiljaa Suomiosakkeita haluamaani asentoon, koska kampanja mahdollistaa sen halvemmalla.

    VastaaPoista