torstai 5. lokakuuta 2017

Salkun osakesijoitukset sijaan 12 asti

Käsittelen tässä tekstissä salkun osakesijoitukset kahdenneksitoista suurimpaan asti, jotka ovat edellisen kirjoituksen jäljiltä käsittelemättä. Tämä on osa jatkuvaa prosessiani kyädä sijoitukseni lävitse. tarkoituksena pitää hyvät ja myydä huonot ja päästä näin pitkällä aika jänteellä hyvään sijoitustulokseen. Suuruusjärjestys yhtiöiden kesken on jo hiukan muuttunut, Technopolis kovan kurssinousun seurauksena kiilannut kuuden kärkeen ja Protector Forsikring samoin noussut viimeisten ostojen ja kurssinousun jälkeen kuuden joukkoon.

Technopolis on noussut salkkuni kolmanneksi suurimmaksi yksittäiseksi osakesijoitukseksi. Nousua on jonkun aikaa odoteltu ja omistaja arvoa nakerrettu osakeanneilla. Yhtiö ollut erittäin maltillisesti arvostettu suhteessa kilpailijoiden NAV:iin ja erityisesti kasvu huomioiden. Nyt omistaja arvo alkaa uusitun strategian myötä realisoitua. Kehitys on myönteistä viimeiset kuukaudet ja nyt odotellaan hedelmien kypsymistä ja nautiskellaan osingoista. Pidän nykyarvostuksella yhtiön salkussa ja olen pohtinut pieniä lisäyksiä.

Seuraavana tulee Protector Forsinkring jonka olen analysoinut tässä kirjoituksessa ja tämän lisäksi yhtiön tilanteesta tehty havainto tämän kirjoituksen yhteydessä. Mustana pilvenä yhtiön taivaalla on edelleen Lontoon Kensintonin palo, jossa Protector toimi vakuuttajana. Tämä voi aiheuttaa tulokseen kertaluontoista heikennystä. Toisaalta mieleeni on hyvin jäänyt erään IF:in edustajan kommentti suurehkosta onnettomuudesta, jossa hän totesi korvaus velvoitteista jotenkin seuraavasti. Vakuutuksia hankitaan tarpeeseen ja hyvin hoidettu tapaus on parasta mainosta yhtiölle. Vaikka se kertaluontoisesti isku yhtiölle tapaukset yleensä lisää vakuutusten kysyntää. Omalla kohdalla odottelen mahdollista tulos droppia tilaisuutena lisätä omistusta. Muutoin pidän yhtiön tilannetta vahvana. Yhtiöltä löytyy jatkuvasti voitettuja tarjouksia netistä erilaisista vakuutuksista julkisella sektorilla mm. kaupungeilta, kunnilta, sairaanhoitopiireiltä ja yliopistoilta. Jos nyt aloitta listaa tuosta k-alkuisista kaupungeista niin löytyy Kerava, Kauhava ja Kemi. Jaa mitäs muita k-alkuisia kaupunkeja Suomesta löytyy? Toinen pieni miinus on osingon jaon keskeyttäminen ja keskittyminen kasvuun. Toisaalta tuntuu yhtiön kohdalla viisaalta takoa nyt, kun rauta on kuumaa. Eiköhän tilanne aikanaan oikene, kun korot on lähteneet nousu-uralle ja tulos lähtee sitä kautta paranemaan. 

Tämän jälkeen kahdentoista joukkoon mahtuu Deere. Hankin yhtiöstä pääosan syksyn 2016 aikana. Maatalouden suhdannetta valiteltiin, mutta samaan aikaan Jim Rogers puhui, että maapallon väkimäärä nousee ja maatalous tulee nousemaan seuraavina vuosikymmeninä. Ruuan tarve kasvaa ja maatalouden tehostuttava. Mietin mahdollisia sijoituksia ja tutkin pääoman tuottoja ja Deere nousi esiin lisäksi hyvänä osingon maksajana. Tein havainnon Suomen pelloilta, että vihreät olivat yleistyneet viimeisinä vuosina. Lisäksi yhtiö toimii yhdellä kasvualalla ja se koneellinen puun korjuu. Ostelin kohtuullisen position, jota on tarkoitus pidellä pidempään. Oman näkemykseni mukaan yhtiö alan jättiläinen, jota on paikaltaan hankala horjuttaa.     

AT&T on kuulunut kymmenen suurimman sijoitukseni jo jonkun aikaa ja sen noustua merkittävään osuuteen salkussani analysoin yhtiön täällä. Lisäksi olen laatinut yhtiöstä tilannepäivityksen täällä. Yhtiö on jakanut osingon hidasta mutta varmaa kohottamista. Viimeisimpänä suurempana liikkuna yhtiö teki ostotarjouksen Time Warnerista. Viihdepalveluiden avulla DirectTV&Time Warner näkemykseni mukaan yhtiö pystyy kasvattamaan kassavirtaa, joka turvaa kasvavaa osinkoa jatkossa. Tällä hetkellä tilanne on kohtuullisen tarkan syynin alla ja en halua kasvattaa omistustani yhtiössä, vaikka yhtiö kävikin välillä erityisesti osingolla mitattuna houkuttelevissa hinnoissa.  Minun hankala nähdä miksi TA&T tuottaisi indeksiä paremmin ja indeksi kallis, joten jossain vaiheessa lasku alemmille tasoille tapahtuu.

Omega Health Care Investors on noussut 10 suurimman osakesijoitukseni joukkoon viimeisellä ostollani. Yhtiö on lasketellut Trumpin yritettyä kaataa Obama Carea, mutta se ei ole onnistunut. En ole ihan omimmillani REIT:eissä, mutta tämä herätti mielenkiintoni tarkistellessani Suomen Hoivatilojen ja Pihlalinnan kilpailijoita. kaikilla on hyvä kasvuajuri ikääntyvässä väestössä ja ainakin minun hankala ajatella, että vanhusten hoito siirtyisi verkkoon, kuten voi käydä kaupassa. Tämä voi aiheuttaa merkittäviuä muutoksia jossain muissa esimerkkinä vähittäiskaupan tiloissa. Yhtiö maksaa todella mellevää 8% osinkoa. Minusta on edelleen kasvua nähtävissä ja yrityksellä varaa nostella osinkoa ja velkaantuminen on maltillista. Yhtiön osingon maksua tuetaan verotuksella. tämä vaikuttaa monella mittarilla hyvältä sijoitukselta.

Johnson&Johnsonin hankin salkkuuni alun perin finanssikriisin jälkeinen turvallisen asoingon maksajana. Osinko on noussut erittäin hyvin ja kurssi seurannut perässä. Olen lisännyt yhtiötä hiukan Nordnetin kampanjassa, mutta suurin omistus on finanssikriisin jälkeinen hankinta. Yhtiön lisääminen pyörii aika ajoin mielessä, mutta olen kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen painoon salkussa. Enemmän olisi saanut aikanaan ostaa, mutta hyvä näinkin. Sopivan tilaisuuden tullen lisäilen yhtiötä. Maailman väkimäärä kasvaa ja tuotteille on kasvava kysyntä.

Lehto Group on viimeisen kuukauden aikana noussut salkkuni kahdentoista suuriman sijoituksen joukkoon. Olen ostanut yhtiötä pitkin kesää. En aikanaan osallistunut antiin, kun luvut tuntuivat liian hyviltä ollakseen totta ja mediassakin asiasta kirjoiteltiin. Nyt yhtiötä tullut seurailtua tarkemmalla seulalla ja taustalla on selvästi innovaatioita ja parempi toimitapa, joka iskee yhteen Suomen ongelmaan eli kalliiseen asumiseen. Toimitapa on monistettavissa maailmalle. Rakentamisen suhdanne on tällä hetkellä hyvä ja mahdollisuudet tuloksen parantamiseen hyvät. Yhtiö puksuttaa vakaasti kohti 50% liikevaihdon kasvua. Mitä tämä tarkoittaa olen yrittänyt avata analyysissäni. Tässä on minusta sellainen voittaja vie kaiken asetelma mahdollinen ja haluan olla siinä mukana. Tällä hetkellä yhtiö on kovan silmällä pidon alla. Carnegie myy yhtiön osakkeita vahvasti ja mahdollisesti Myllymäen ja Lehdon myymät osakkeet ovat painaneet kurssia. Tässä on hyvät eväät erittäin positiiviseen kurssireaktioon seuraavien tulosten yhteydessä.


Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen näiden 12 joukkoon listattuihin yrityksiin. Mitään en ole vähentämässä Deereä ja AT&T en ole ajatellut lisääväni. Muita saatan sopivan tilaisuuden tullen lisätä. 

Salkun suurimpien sijoitusten tarkastelu: Salkun viisi suurinta osakesijoitusta 16.6.2017 
Edellisen vuoden vastaava tarkastelu: Salkun 6-10 suurimmat osakesijoitukset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti