maanantai 28. joulukuuta 2015

Salkun kuusi suurinta osakesijoitusta 1.11.2015

Käyn tässä yhteydessä läpi salkkuni suurimmat yksittäiset osakesijoitukset. Mukana ovat siis vain osakkeet, vaikka minulla löytyy suurempia sijoituksia osake ETF:istä. Ne käsittelen salkkuni indeksiytimen yhteydessä.

Salkkuni suurin yksittäinen osakesijoitus on IBM. Yhtiön kurssikehitys on ollut heikompaa kuin aiemmin ajattelin, mutta yhtiön jakama osinko on ollut kasvavaa ja omien osakkeiden osto-ohjelma vahva. Yhtiö ostaa noin 5% osakkeistaan takaisin vuosittain ja sillä mahdollisuudet osingon kasvattamiseen pitkälle tulevaisuuteen ja nykyisellä matalalla kasvulla erittäin kannattava. Nykyinen hinta alle 10 P/E:llä alkaa on houkutteleva, mutta yhtiön painosalkussa on suurin, joten en ole ehkä yhtiötä ensimmäisenä lisäämässä, koska en tunne tai ymmärrä yhtiön bisnestä riittävän hyvin. En näe myöskään merkkejä joiden perusteella yhtiön tulos voisi kasvaa huomattavasti paremmin lähitulevaisuudessa.  Päällä on jälleen kirjanpito tutkinta, aiemmista vastaavaista tutkinnoista yhtiö selvisi puhtaasti. Pilvi on kasvava ala tällä hetkellä antaen loistavia uusia mahdollisuuksia. Onko IBM tämän alueen voittaja on hankala sanoa, mutta sillä on mahtavat resurssit ja kehittää toimintaansa jatkuvasti. Tällä hetkellä istun positioni päällä. Uskoni yhtiöön on tällä hetkellä vähän koetuksella ja en arvioinut aikanaan osto hetkellä yhtiön tulevaisuutta tarpeeksi hyvin. Yhtiö on hinnassa jolla minusta kannattavaa bisnestä ei kannata myydä.

Wal-Mart Stores Inc. on salkkuni toiseksi suurin yksittäinen osakesijoitus.  Voisiko sanoa, että tämä sellainen tylsä sijoitus. Tasaista hidasta tuloksen kasvua, osinko nousee samaan tapaan hitaasti mutta varmasti. Viimeisin osingon nosto oli vain 2% ja pienin yhtiön historiassa. Tämä oli pettymys markkinoille ja tulkittiin viestiksi varovaisesta kasvusta tulevaisuudessa. Yhtiön osinkotuotto on tällä hetkellä edellisiä vuosia korkeammalla. Vasta tehty analyysi yhtiöstä.

Technopolis edustaa salkkuni suurinta kiinteistösijoitusta. Salkussa pitää olla jotain kivijalkaa ja olen pitänyt yhtiön tavasta toimia. Velkaantuminen on kohtuullisella tasolla ja yhtiö kasvaa mukavasti. Venäjä luo omat riskinsä tällä hetkellä yhtiön ylle ja pohtinut jopa tehdä lisäyksiä yhtiöön, kiinteistö salkkua kuitenkin hajautettu nykyisellään laajemmalle. Arvostus on edelleen maltillinen erityisesti huomioiden kasvu ja kiinteistöjen ikä ja kunto. Arvostus on useita Eurooppalaisia verrokkeja alhaisemmalla tasolla, ilmeisesti johtuen Suomen negatiiviseksi nähdystä tilanteesta ja Venäjän tilanteesta.

Sampo on noussut toukokuun ostolla salkkuni suurimpien sijoitusten listalla kärkipäähän. Yhtiön tulos on kasvanut vuosi toisensa jälkeen ja osinko seuraillut perässä. Nallen bandwagonissa on mukava matkustaa. Sopivan tilaisuuden tullen lisäilen omistuksiani ja omistukseni vois olla suuremmallakin painolla salkussani. Aiemmin tekemäni analyysi yhtiöstä.


Tämän jälkeen salkkuni suurin sijoitus on Johnson&Johnson. Se on kivunnut kuin varkain salkkuni suurten sijoitusten joukkoon. Tämä on yksi finassikriisin yhteydessä hankituista lääkeyhtiöistä. Arvostus oli mielestäni maltillinen, nyt arvostus on kohonnut ”osinkoaristokraattiseksemmaksi”. Yhtiö ei ole mielestäni edelleenkään kallis. Pidän yhtiön tuotteita erittäin laadukkaina ja niitä käytettyäni olen huomannut, että niistä on hankala luopua. Väestömäärä maailmalla kasvaa kokoajana ja yhtiön tuotteille on nähtävissä mielestäni kasvava tarve. En ole luopumassa yhtiöstä ja saatan sopivassa saumassa miettiä lisäyksiä. Nyt mielestäni lääkesektorilla on hypeä ja arvostukset korkealla. Tulospettymyksiä ei kestetä. Yhtiön kehitys on ollut hyvää ja siinä mielessä erittäin kiinnostava yhtiö jopa hankintamielessä.

Alma Mediaa olen hankkinut useaan otteeseen korkeaan hintaan ja sen osuus salkussani hankintahinnalla on huomattava. Vaisusta kurssikehityksestä johtuen paino ei ole nykyistä korkeampi. Sijoituksena Alma Media on ollut huono. Uskoin yhtiön pystyvän tekemään nykyistä parempaa tulosta mediaverosta ja digitalisoitumisesta huolimatta. Moni soitteli varoitus kelloja ja hiukan jääräpäisesti pidin kiinni laskevan tuloksen yhtiöstä, jolla oli selkeästi edessä osingon lasku. Toivottavasti oppirahat on maksettu. Nykyisellään yrityksen osinko on maltillinen ja digitaaliset palvelut ovat kasvaneet tasaisesti. Minusta se on edelleen digitalisoinnissa kärvistelevistä lehtiyhtiöistä vahvin. Yhtiö kärsinyt samaan aikaan Suomen heikosta talouskehityksestä, onko tilanne tulevaisuudessa samanlainen, en osaa tällä hetkellä sanoa. Olen kuluvana vuotena veivannut yhtiötä jolloin olen saanut verovähennyksiä ja varsin maltillisesti kasvattanut yhtiön painoa, koska tuloksen tekokyky on hiukan parantunut. Salkustani löytyy mielestäni parempia yhtiöitä ja sijoituksia ja Alman paino pitäisi laskea salkussa tavalla tai toisella. Yritän tehdä sen mahdollisimman pienin kustannuksin.

Tässä ovat yksittäisinä osakkeina suurimmat sijoitukseni. Löysin hiukan parannettavaa. Jatkossa käyn läpi indeksisijoituksiani, jotta salkkuani eniten ohjaavat tekijät tulevat esille. Viidestä suurimmasta sijoituksesta 3/6 ei ole pärjännyt mitenkään hyvin, joten kriittinen tarkastelu on paikallaan, kannattako tehdä itse osakepoimintaa. Toisaalta hätäily ei kannata, esimerkkinä myymistäni sijoituksista Boliden, Securitas ja Comptel ovat pärjänneet erinomaisesti. Pitää olla malttia odotella arvon realisoitumista. 

Aiempi tarkastelu: Salkun kymmenen suurinta osakesijoitusta 11.12.2014

Muita: Salkun 6-10 suurimmat osakesijoitukset
Salkun 11-15 suurimmat osakesijoitukset
Salkun 16-20 suurimmat osakesijoitukset
Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset
Salkun 26-30 suurimmat osakesijoitukset
Salkun 30+ suurimmat osakesijoitukset ja loppuyhteenveto

3 kommenttia:

  1. Oletko miettinyt TGT:tä WMT:n kaveriksi?

    VastaaPoista
  2. Hei

    En ole suuremmin, ollut esillä seuraamissani blogeissa, mutta en ole tutustunut tarkemmin. Walmart on läsnä kehittyvien maiden kasvavassa keskiluokassa.

    Tällä hetkellä pyrin kohdistamaan sijoituksiani tarkemmin ja tarkoitus hankkia indeksisijoituksia pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja lisäksi arvoindeksisijoituksia. Samalla on yritystä vähentää sijoitusten kokonaismäärää. Muutama rahasto onkin jo siivottu salkusta.

    VastaaPoista
  3. Nykyisellä arvostustasolla on alkanut Target kiinnostamaan.

    VastaaPoista